Iltapäivällä kännykkä soi ja näin soittajan olevan koululta. Jääkylmä vesi hulahti niskaani pitkin ja pelästyin toden teolla. Ajattelin, että nyt on sattunut jotain tosi pahaa, kun koulusta soitetaan. Äidin mielikuvitus laukkoi tietenkin jo sairaalan ensiapuun ja niin edelleen.
Onneksi opettaja aloitti heti esittelyn jälkeen rauhoittavasti, ei mitään hätää enää. Hän soitti kertoakseen, että aamupäivällä oli Hemulla hermo mennyt totaalisesti ja tilanne oli päättynyt painimatsiin aikuisten kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, rauha oli palannut ja asia koulun kannalta käsitelty loppuun, mutta ope onneksi ilmoitti siitä kotiinkin, että tiedän, missä mennään.
Ope myös totesi, että kun syksyllä oli yksi iso räkkylä ja nyt toinen, ollaan aivan eri tiellä kuin vielä viime vuonna. Siihen totesin, että niin ollaan ja verrattuna kahden vuoden takaiseen elämme aivan toisessa maailmassa.
Haaverikin oli aamulla sattunut. Ompelukoneella ommellessa oli koneen neula surahtanut kankaan sijasta etusormeen. Kipeää oli tehnyt ja se jopa tunnustettiin. Sormi oli saanut laastarin ja ansaitsemaansa empatiaa. Ja pojat ovat poikia. Kivusta huolimatta tämä oli vähän sitäkin mieltä, että onhan se aika käheetäkin, että on ommellut ompelukoneella sormeen. Tuleva Duudsoni?
tiistai 27. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Piipahdin pikaisesti.... kiva, että jätit kommenttia mun blogiin, jota olen viime aikoina aika harvakseltaan päivitellyt.
Moi moi Inka!
Voi kamaluus. Sormi on varmasti kipeä! Mutta huumorilla pääsee pitkälle toipumisessa(kin.)
Ja todettava on, että minäkin kuulun niihin äiteihin, jossa koulun tai opettajien numerot saavat aikaan huolta ja hämmenystä ylen määrin.
Itse olen päätynyt siihen, että jos ja kun soitan lapsen vanhemmalle kesken päivän jostakin muusta asiasta, sanon AINA ensin, ettei täällä ole mitään hätää.
Onneksi koulusta tuli noin kannustava viesti, että maailmaan toisinaan ääntä mahtuu ja sitten jatketaan. Joskus ne asiat vaan menevät pienten miestenkin mielessä solmuun niin, etteivät omat voimat riitä rauhanpyrkimyksiin.
Kiitos, Kirsi!
Jep. Se on hyvä, että oppii jotain matkan varrella. Siis aikuinen. Itse jouduin viime kesänä soittamaan leiriltä leiriläisen kotiin ja omasta kokemuksestani viisastuneena hönkäisin kanssa heti nimeni perään, että ei mitään hätää. Se on ihan äärimmäisen tärkeä viesti tuossa vaiheessa.
Kaikki mitä sitä ennen puhutaan, menee aivan ohisektorille. Ei niillä asioilla ole väliä. Vain sillä on, onko lapsi kunnossa.
Ja tuo viesti. Se, että näiden hankaluuksien kanssa tehdään työtä ja lasta autetaan niiden kanssa. Niihin ei maailma kaadu eivätkä ne tee lasta huonoksi. Asiat pitää puhua asioina, ei niitä tarvitse kaunistella eikä peitellä pois. Eikä saakaan. Mutta se, miten niihin suhtaudutaan. Se vaikuttaa ja paljon. Tämän olemme totisesti kokeneet todeksi.
Moi täältäkin suunnasta!
Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja eihän se ole mikään ihme että joskus hermot menee koulussakin.Hyvä että soittivat sulle,niin sait kuulla tapahtuneesta heti tuoreeltaan.Auts sormen kohtaloa!
Sari
Olipa yhdelle päivälle monenmoista. Hienoa edistymistä. Niistä kannattaa iloita.
Sormeen ompelu sattuu... onneksi Hemulla oli asenne kohdallaan. Kirsi
Kiitos, Sari ja Kirsi. Tämä päivä oli sitten taas sujunut mukavasti koulutiellä, mutta nyt illalla tuli jobinpostia, kuumemittari näytti taas 37,4 eli huomenna tarvitaan taas mummua.
Oi sentään.. Ehkäpä kipeäksitulollakin oli jotain tekemistä asian kanssa, ainakin täällä ollaan semmoinen huomattu tulisen kanssa.. On kyllä hyvä että kommunikaatio ja ymmärrys pelaa koulun kanssa!
Moi Sennie, kiitos!
Iso cyberrutistus (((sulle)))! Hyvää viikonloppua! Olet viisas ja hyvä äiti, ihana ihminen!! (((Toinenkin rutistus!)))
Kiitos, Sennie taas! Otan rutistukset ilolla vastaan!
Lähetä kommentti