Jos oli eilen laukussa lankapuhelin, eipä ole tänään. Eikä enää laukkuakaan. Sen jätin iltapäivän lopuksi naapuriseurakunnan kirkkoherranvirastoon. Enkä itse huomannut yhtikäs mitään. Virkasisko soitti perään ja kertoi, että siellä köllöttää.
Lompakko ei onneksi ollut laukussa, joten pääsin ostamaan bensaa ja ruokaa. Lompakko oli kotona, sillä olin aamusella pudottanut sen pihamaalle. Sitäkään en huomannut, naapuri oli korjannut talteen ja ilmoitteli.
Lompakko putosi siinä hötäkässä, kun soitin kahdeksalta koulutaksiin kysyäkseni, missä se luuraa. Sieltä vastattiin, että olin maanantaina lähettänyt peruutustekstarin, jossa kerrottiin Hemun olevan poissa tämä päivä. Yritin maanantaina toki kertoa, ettei Hemu kyydissä ole tiistaina, mutta katsoinpa sitten päivän väärin.
Kiiru tuli koululle, heitin Hemun siis itse. Ja sitten miljuunaa töihin, itse päivänavausta pitämään. Soitin koululle matkalta että tulossa ollaan ja juuri kun kellot soivat, astuin aulaan sisään.
Päivällä jätin työavaimet työpöydälle ja löin oven kiinni. Onneksi oli työkavereita, jotka lainasivat avaimia.
Myöhässä olin kroonisesti koko päivän joka paikasta. Kotikäynniltä lähtiessä vein melkein postilaatikon mennessäni.
Et semmosta tällä Susanilla tänään. Pää on vielä kiinni harteiden välissä. Sentäs. Ehkä.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Tuntui sellaiselta päivältä, että olisi ehkä kannattanut jäädä kotiin nukkumaan päivän yli. Mutta toisinaan tuollaisia tulee ja suunta on onneksi vain ylös- ja eteenpäin.
Heh, ehdin jo ajatella että kirjoitan,että siellä on Susan taas vauhdissa ennenkuin luin loppuun ja olit itsekin niin ajatellut:-)
Toivotaan, että pää pysyy paikallaan ja lankapuhelin ehdottomasti mukana,niin voit soittaa kadonneiden tavaroiden perään;-)
Sari
Kiitos, Sarit!
Tässä kuvailemassasi päivässä on jo ainesta klassikoksi! :)
Ehdottomasti, Tahja, ehdottomasti.
Lähetä kommentti