Onnea itsenäiselle ja vapaalle Suomelle!
Meillä itsenäisyyspäivää juhlitaan perinteisin menoin sytyttämällä illalla kaksi sinivalkoista kynttilää keittiön ikkunalle ja katsomalla Linnan juhlia. Bonussektorina saamme tänään perinteiselle joulupuurolle kaksi ystäväperhettä, joiden kanssa tavataan tätä nykyä liian harvoin.
Sit vähän kukkahattutätihenkistä vakavamielisyyttä, joka alkoi oikeastaan viime kesänä riparilta. Siellä huomasin paasaavani aina aamuin illoin lippuringissä siitä, miksi me oikein tässä seisomme ja minkä takia tässä kuuluisi olla nätisti ja rauhassa.
Jäin asiaa leirin jälkeenkin tuumimaan ja yhteen tosiasiaan päädyin mietteissäni. Itse olen sen sukupolven aikalainen, jonka isovanhemmat ovat sodan käyneet ja jonka vanhemmat ovat sodan jälkeen syntyneitä ns. suuria ikäluokkia. Ei meillä ole sodasta sen suuremmin puhuttu eikä se ole arjen elämässä näkynyt, mutta kuitenkin läheiset ihmiseni ovat sen läheltä nähneet.
Onko niin, että nykyisten teinien maailmassa ja elämässä sodasta on jo niin pitkä aika, että merkitykset muuttuvat? Onko itsenäisyys jo itsestäänselvyys? Mene ja tiedä, mutta kukkahattua kireemmälle kiristäen pidin ja pidän edelleen saarnaa siniristilipun kunnioittamisesta.
1 kommentti:
Aamen!
Hyvä hyvä, niin sitä pitää!
-Murun äitee
Lähetä kommentti