Ruskamatka iloon

Olipahan hieno reissu. Kun:

Saa shoppailla Tuurin kaupassa tuntitolkulla. Käydä välillä syömässä ja tulla uudelleen shoppailemaan. Kellään ei ole kiire eikä kukaan kysele että joko me kohta mennään. Se on iloa. Mutta uskokaa tai älkää, en ostanut yhtään lankaa! Ja muutenkin vain tarpeellisia!

Pienen ystävän kasvot kurkistavat oven lasi-ikkunan läpi. Kun perillä odottavat iloiset hymyt ja nauravat kasvot. Kun saa höpöstellä, pelailla Uunoa, syödä, juoda ja iloita. Kun saa illalla nukuttaa nelivuotiaan viereensä ja aamulla sama nelivuotias tulee ja haluaa ottaa vielä pienet tuspsluurit tädin vieressä. Se on iloa.

Lankaa. Käsityötarvikkeita. Käsitöitä. Messuhalli pullollaan kaikkea katsottavaa, koskettavaa, haistettavaa ja maistettavaakin. Se on iloa. Vaikkei ostakaan mitään erityistä. Jotain pientä kuitennii. En muutes ostanut edes Kauhavan Kangasaitasta tavoistani poiketen yhtään lankatötteröä. Sen sijaan sieltä lähti mukaan 2,5n bambuiset sormikaspuikot. Nehän olivat oikeastaan ihan ostoslistallakin.

Saa nauttia musiikista höystettynä silmänilolla. Se se vasta on iloa!

Ja ylenpalttisin bonussektori on tietenkin matkaseura. Siinä sitä iloa vasta olikin. Maailma parani,kilometrit taittuivat ja välillä järjen ääni kertoi miten tässä järkevintä nyt on toimia. Osasimme jopa kotiin vaikka minun pitikin olla se navigaattori enkä to-del-la-kaan konsertin jälkeen tiennyt ensin, miten päin kartta kädessä on enkä lopulta sitäkään, missä kartta on. Mutta kuski jaksoi vielä viimeisille metreille asti todeta: "Mä Riikka ymmärrän sua".

Joo. Niin paljon tapahtumia mahtuu yhteen kahden päivän Etelä-Pohojammaan turneeseen, että eihän ne tänne blogiin mahdu. Mutta tää lähtee nyt töihin.

"Kulkea kuin vapaa"