Räyhä-täti

Vuodenvaihtolurjuulla oloni oli kaikin puolin mainio kokemus. Tuppasin itseni siis serkun perheeseen. Siellä luvattiin etukäteen rauhallista perheuuttavuotta ja totesin, että sehän mulle passaa, mitään vallan kummallisia riekkumisia ei nyt ollut kaipuulla.

Vaan ihan riekuksihan meidän touhu meni. Nuorimmainen lykättiin nukkumaan kymmenen huiteilla ja toiseksi nuorimmainen pelasi minun ja äitinsä kanssa uunoa lähemmäs kahta. Tuossa vaiheessa meitä naisia nauratti jo homejuustokin. Serkkuni totesi, että nyt hän ymmärtää sen, kun joskus pienenä ihmetteli meidän kahden äitien juttuja, että mille ne nyt nauraa. Ei se paljoa syytä tarvitse, kun on kivaa.

Rakettejakin ammuttiin, komeita olivat. Siltä reissulta palatessa huomattiin, että yövieraalle oli laitettu patja kotoisasti mattotelineelle, että sinne vaan tuutimaan. Mutta onneksi toiseksi nuorimmainen halusikin sitten minut ehtottomasti mörönsyötikseen oman huoneensa lattialle. Totesin, etten ole tarpeeksi prinsessa, joten legot patjan alla eivät haittaa. Äitinsä nosti kuitennii legolaivan pois, arveli, että sen voisin jopa minä huomata.

Otsikon henkilö olen minä. Tää on puhtaasti sisäpiirivitsi, joka lähti siitä, että syssyllä soittaessani kysyin serkulta, onko rauha maassa, voiko puhua. "Rauha ei ole maassa vaan päiväunilla sängyssä", vastasi hän, joten Emme kulkee meidän puheissamme nyt yleisesti Rauhan nimellä. Ja sitten vaan päätimme, että kun on kerran Rauha niin pitää olla Räyhäkin. Että tasapaino säilyy.

Pihalla pakastaa, hui mahoton. Oliks talvella ennen näin kylmä?

Huomenissa lähtenemme mummulaan. Maanantaiksi pitäis muistaa palata kouluun ja töihin.