Kodista

Se on tää Rääky-Maija täällä taas, iltaa!

Tämä päivä on ollut vallan toisenlainen kuin eilinen. Kunnon hyvät yöunet, iloisa päivä töissä (oikeesti, joskus töissä voi olla hauskaakin), se, että tiedän Hemulla olevan kaiken nyt hyvin ja illan ilo ovat tasaannuttaneet suruja ja murheita. Taivuttin taas, mutta ei tällä kertaa katkettu. Kiitos myös teille, jotka ootte muistaneet minua ajatuksin ja rukouksin.

Kävin töiden jälkeen Virroilla äidin luona. Oli hyvä olla. Istuttiin, juteltiin, naurettiin ja itkettiinkin. Pois en ois malttanut lähteä, mutta kun huomennakin varmaan on töissä kivaa (?), niin pitipä kuitenkin.

Ajelin valoisassa kesäyössä, rusakko juoksenteli tiellä ja Petäjävedellä oli jonkinsortin tulipalo, siellä oli yhdessä pihassa monta paloautoa ja poliisikin. Muuten oli rauhallista ajella. Sateli hiljaksiin ja Ruuska soi auton soittimessa.

Käännyin kotipihaan, kävelin hissuksiin sisälle ja menin käymään parvekkeella. Haistelin sadeilmaa ja nautin. Oma rakas kotini. Täällä on se, mitä tarvitsen, se mitä minulle tavarasta on tärkeää. On aamuiset tiskit, joita en laiskuuksissani tiskannut. Oma tupa ja oma lupa, voi miten hyvä olla.

Äitini on aina sanonut, että hänen luokseen kotiin saa aina tulla. Vaikka mikä olisi, vaikka mitä tapahtuisi, on kotiin lupa tulla. On hirmuisen tärkeä ja iso asia. Sitä olen yrittänyt myös Hemulle opettaa. Kotiin saa tulla semmoisena kuin on.

Kymppi on toooosi lähellä :)