Keskiviikkoaamu ja hölömöpöllö tytär

Tänään meillä oli töissä taas kuukausittainen työntekijäkokous, joka alkaa klo 8.00 hartaudella. Tuosta hartaudesta olen myöhästynyt kerran jos toisenkin, mutta tämänaamuinen hartaudenpitovuoro oli merkitty minulle. Taksin pitäisi tulla klo 7.35, joka tarkoittaisi sitä, että suoraa lähtemällä ehtisin just ajoissa paikalle.

Taksi ei ollut tullut vielä 7.38, jolloin minä läksin. Olin selittänyt Hemulle tilanteen ja jouduin jättämään yksin oottamaan taksia. Avain oli repussa siltä varaa, että olis tullut tarve tulla sisälle soittamaan äidille. Halju olo oli jättää, mutta Hemu hyvillä mielin. Opelle pistin tekstarin, että soittaa mulle, jos ei poika kouluun ilmestykään.

Kiirehän siis oli. Ja kun on kiire, ovat kaikki maailman hitaimmat ajoneuvot liikenteessä. Jossain vaiheessa totesin, että vähän myöhästyn väkisellä. Kun pääsin työmaan pihaan, jätti esimies just pyöräänsä pihaan ja toisen työkaverin kanssa juostiin kilpaa sisälle. Totesin, että mulla kiireempi kuin hänellä, koska minun vuoro pitää hartaus.

Sit kappeliin kertomaan joukolle alkuvirren numero, takki pois päältä ja iloisesti hartautta harjoittamaan. Myöhästyin vain kaks minuuttia, mihin onneksi suhtauduttiin hymyllä ja kärsivällisyydellä.

Työntekijäkokouksen jälkeen juutuin puhelimeen ja onnistuin tuhoamaan työmaan nettisivuilta yhden työalan kokonaan kun piti vaan äkkiä päivittää. Kiireessä ei pitäis tehdä mitään.

Välillä koitin soittaa äidille terppariin, tuo ei vastannut. Ajattelin olevan joko vessareissulla tai kävelytettävänä enkä sen kummemmin ihmetellyt. Kymmeneltä alkoi ensiavun päivityskurssi, jonka ruokiksella yritin soittaa uudelleen. Taaskaan ei vastannut, outoa. Kolmannen tai neljännen soittokerran jälkeen aloin vähän enemmän ihmetellä, kunnes viimein tajusin...

... olin napannut aamulla väärän lapun jääkaapin ovesta. Numero, johon rimputin, olikin keskussairaalan aikainen äidin suora numero. Ei muuta kuin soittamaan terpparin kansliaan ja sieltä oikeaa numeroa kysymään. Soitin äidille, joka oli ollut hiukan hämillään, kun olin luvannut soittaa aamulla ja nyt kello oli yli puolenpäivän.

Kuulumiset sairaalasta olivat hyvät, liikkeellä olo on lisääntynyt ja toipuminen edistynyt. Hb on edelleen vähän laskussa, nyt alle sadan, mutta lääkäri oli aamulla ollut sitä mieltä, että luultavasti johtuu leikkauksesta ja sikäli normaalia, ei vielä aiheuta toimenpiteitä.

Jouduin muuttaessa jättämään ihanan punaisen kärhöni edellisen kotini pihaan, nyt innolla seuraan syksyllä istuttamani valkoisen versojen nousua maasta. On siinä ainakin henki.