Kovan päivän aamuna

Varoitus: tämä postaus sisältää subjektiivista ajattelua. Jos olet sitä mieltä, että on huonosti kasvattavan äidin vika, jos ei saa lasta pysymään aisoissa, voit rauhassa paheksua minua.

Tänään oli erilainen päivä kuin tavallisesti. Hemun koulu lähti teatteriin yhdeksän jälkeen koko köörillä ja lisäksi Hemulla oli koulun jälkeen fysioterapia, jonne matkasi taksilla. Joo-pa. Kaksi tavallisuudesta poikkeavaa asiaa samalle päivää. Tämmöisiin sopeutuminen ei ole Hemun vahvin laji.

Aamulla herääminen oli hidasta, nuo allergialääkkeet edelleen nukuttavat pikkumiestä (mutta auttavat kyllä huomattavasti allergiaan, ei ole ollenkaan niin tukkoinen mies kuin aiempina vuosina). Siinä seitsemän jälkeen alettiin orientoitumaan lähtöön. Hemu keksi, että jos hällä ois kuumetta, ei varmaan tarttis lähteä. Kuume mitattiin eikä sitä tietenkään ollut. Voi harmi.

Vein tavalliseen tapaan leivän ja maidon Hemun huoneeseen, tämä kävi veskissä ja söi leipää. Välillä kiukkusi kauhiasti, että hänpä ei kouluun lähde. En ottanut asiaa sen kummemmin kuuleviin korviini, koska olen todennut, että se on paras reagointitapa. Tällä kohtaa kaikki näytti ihan tavalliselta aamulta. Hemu haki maitopurkin jääkaapista ja ajattelin, että ottaa lisää maitoa leivän kyytipojaksi.

Sitten alkoi kiljuna ja karjuna. "Nyt on Akkarit ihan pilalla kun ne on maidossa!" Mitä ihmettä? Menin katsomaan ja kyllä, oli kaatanut melkein litran maitoa pitkin kirjahyllyä. Siitähän sitä sai sitten lisää murheenaihetta, kun on Akkarit pilalla.

Keräilin isoimmat maidot ja nosteltiin kirjoja kuivumaan kylpytakin päälle. Hemu sai aikaiseksi pukea, paitsi sukat, jotka sitten vastustuksesta huolimatta panin reppuun. Ovesta ulos pääsimme n. 7.39. Taksin aika on 7.35 ja juuri tänä aamuna se sitten oli ollut ajoissa, tullut ja mennyt. Eli myöhästyttiin. Jesh! Lisää murhetta pikkumiehen kivikuormaan.

Sitten lensi reppu autokatoksen katolle. Totesin, että sielläpä on. Hain sisältä kassin, jonne laitoin taksirahan iltapäivää varten ja toiset sukat.

Ajoimme omalla autolla koululle. Istuttiin vartti autossa, kun hänhän ei mene kouluun. Meni kuitenkin. Missään tapauksessa ei kassia eikä takkia eikä lakkia saanut perässä viedä. Onneksi avustaja S pelasi äidin kanssa yhteen kuin ajatus, huomasi meidät autossa, mutta kun viittilöin, että menkää vaan sisälle, ei tullut sen kummemmin auton luokse. Kun sitten Hemu oli mennyt luokkaan, tuli S hakemaan kamppeet ja annoin lyhyen briifauksen aamusta.

Kaiketi kaikki oli koulupäivänä kuitenkin sujunut. Sukat oli kuulemma laittanut teatterin jälkeen jalkaan. Ja taksilla matkannut jumpalle.

Tällaista voi olla arki tulistuvan lapsen kanssa.