tiistai 15. tammikuuta 2008

Prinsessan tossut ja kilpailu

Tekstiviesti kertoi päivällä postin kulkeneen, joten nyt voi julkaista viikonlopun vaaleanpunaisen vilauksen lopputuloksen. Ohje on Novitan Vauvaneuleet -erikoisliitteestä, ilmeisesti vuodelta 1997:
Aamulla ajelin pimeässä ja sateessa töihin. Oli synkkä ja myrskyinen yö, kirjoittaisi Tenavien Ressu. Ajellessani aloin kuunnella, että nytpä kuuluu outo ääni, sellainen tasainen tsump, tsump, tsump, välillä sellaista kolinaa ja kilahtelua. Aapuva, mikä autossa mättää? Sammutin radion, ei vaikutusta. Etuoven lokerikkoon unohtunut tölkki käteen, ei, sekään ei vie ääntä pois. Aikataulu painaa, x minuutin kuluttua minua odotetaan kyläkoululla ja sinne on matkaa. Tässä jos jää tien päälle tekemään autoremppaa sateessa (hah! arvatkaa, oisinko osannut tehdä yhtään mitään?), jää kyllä kyläkoulu tavoittamatta.

Mutta hei! Teenkin tästä kilpailun! Jokaiselle sallitaan yksi arvaus ja kilpailuaikaa keskiviikkoon 16.1.2008 klo 21 Suomen aikaa asti! Mikä tuo eriskummallinen autoillessa kuuluva ääni oli?

Siis joo. Korjattu. Nyt onkin vasta 15. pvä. Ja huomenna siis 16. Ja torstaina vasta 17. Siksipä poistin Sainan blogistakin kommenttini. Pieni kalenterivilli menossa

3 kommenttia:

Sennie kirjoitti...

Ei osaa arvata, sorry! Ei ees tuu mieleen niitä kolinoita joita autossa voisi olla (ihme tosin, vielä viime vuonna meillä oli kaksikin autoa joissa kolisi jokin koko ajan :)

Mutta söpöt tossut!!

Saara kirjoitti...

En osaa arvata minakaan. Pistaisin itse vaan radiota kovemmalle ettei kolinat kuulu:)

Saina kirjoitti...

Öh. Ei hajuakaan. Ja aikakin meni umpeen jo. :)