Eräilty on

Oomme kotiutuneet matkalta. Eilen vietimme kesäisen retkipäivämme erämajalla. Meitä oli kolmen perheen porukkaa, yhteensä 4 aikuista ja 5 lasta. Ensimmäisellä kesämajaretkellä meitä oli oli vain naisia, siitä lähtien lähes joka vuosi, nyt jo toistakymmentä! vuotta olemme kokoontuneet kokoonpanolla tai toisella yhtenä kesäiltapäivänä seurakunnan erämajalle. Eilen muistelimme, onko väliin jäänyt yksi vai kaksi vuotta. Kukaan ei muistanut :)

Perusjoukko koostuu siis meistä naisista. Olemme tunteneet toisemme kauan. Nämä samat ystävät olivat tekemässä muuttoani ja silloin mietin, että syksyllä tulee kuluneeksi kaksikymmentäneljä vuotta siitä, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Silloin olimme yksitoistavuotiaita tyttöjä, nyt lapsellisia naisia. Pitkäaikainen tunteminen ja ystävyys näkyy siinä, että tällä porukalla ei tarvitse hienostella eikä kruusailla eikä kierrellä, jokainen voi olla just sellainen kuin on. Ja jos omat kertakäyttömukit jäivät kotiin, voi luottaa siihen, että jollain varmasti on. Ja toisen korilla voi vierailla kuin omallaan.

Muu väki sitten vaihtelee. Lapsia on mukana ollut jo monen vuoden ajan, puolisot aina mahdollisuuksien mukaan. Nyt meillä oli kaksi koululaista, kaksi kuusivuotiasta ja joukon kuopus, ihana sylitettävä vaavi. Ja onneksi yksi mies, joka kantoi puut ja vedet ja saunotti koululaiset.

Me naiset saimme keskittyä letunpaistoon ja sosiaalisten suhteiden hoitoon. Ja tietenkin sylittämään kuopusta. Varsinkin minä, kaveri paistoi isoimman osan letuista, kiitos! Isommat lapset menivät niin sopuisasti omissa tekemisissään että totesimme, että oli varmaan helpoin retkipäivä pitkään aikaan. Kun kuopus nukahti, lykkäsimme hänet yksinkertaisesti grillikatoksen penkin alle nukkumaan. Patja alle ja vällyt ympärille, siellä oli hyvä kerätä lisävoimia. Tuuli puhalsi ja vei välillä kaikki irtonaiset kertakäyttöastiat sun muut mutta onneksi pikku-ukossa oli senverran painoa, ettei lähtenyt tuulen mukaan.

Lettuja paistettiin runsaasti. Taikinaa oli reilusta 3 litrasta maitoa. Lisäksi käryytettiin perinteisesti makkaraa, nakkeja ja broilerpuikkoja. Kaikki oli hyvää. Vähemmän perinteinen käryytys koski lettuvatia. Tällä kertaa otin äidiltä lainaan vähän isomman vadin ja se laitettiin siihen missä vatia on aina ennenkin pidetty. Ennen vati on vaan ollut lasinen, nyt muovinen. Toinen pääty paloi mustaksi käppyräksi hellan kuumuudessa ennen kuin kukaan älysi, mitä on tekeillä...

Jos letut ja lettulautaset kypsyivät vikkelästi, samaa ei voi sanoa kahvin valmistumisesta. Eipä tietoa miksi, mutta kesti tunti jos toinenkin, ennen kuin kahvivesi kiehui. Lopulta kuitenkin ja hyvää oli.

Kalaa tuli juuri sopivasti, se yksi ahven. Eli saalista saatiin ja siitä oltiin tyytyväisiä, mutta vaivoiksi asti sitä ei onneksi tarvinnut ottaa. Eikä onkiakaan ollut kuin yksi. Se oli hyvä, sillä useamman ongen ja onkijan tapauksessa olisi sotku ollut enemmän kuin todennäköinen.

Isommilta vahingoilta vältyttiin, muutama kolaus, kaatuminen ja itku tottakai. Mutta ei mitään suurempaa. Ensi vuonna onkin enemmän taas tarkkailtavaa, kun kuopus on jo kovasti jaloillaan ja kiinnostus järveä, tulta ja muuta jännittävää kohtaan on luultavaa.

Ihana retkipäivä, ihanat ystävät. Ensi vuonna taas, totesimme.